MEISTÄ

Tehtävämme on tunnistaa muutoksia, jotka vaikuttavat asiakkaidemme toimintaympäristöön ja löytää tapoja kasvaa uudessa tilanteessa.

 Tavoitteemme on olla merkityksellisin kasvukumppani Pk-yrityksille. Tehtävämme on tunnistaa muutoksia, jotka vaikuttavat asiakkaidemme toimintaympäristöön ja löytää tapoja kasvaa uudessa tilanteessa. Emme ole vain konsultteja, vaan tarvittaessa sitoudumme toteuttamaan kasvuun tarvittavia toimenpiteitä yrityksissä. Tehtävämme on säilyttää markkinalähtöinen näkökulma muutoksiin ja haastaa totuttuja tapoja.

Visiomme on tarjota mahdollisimman monipuolisia kasvupalveluja vahvistamaan suomalaisten Pk-yritysten kilpailukykyä. Luomme yrityksille sekä strategiatason että operatiiviseen toimintaan soveltuvia kasvuaihioita ja olemme tarvittaessa mukana toteuttamassa niitä uudeksi liiketoiminnaksi.

Arvomme

1

Hyvät ihmiset

Ammattilaisia olemme kaikki, mutta sen lisäksi se millaisia olemme toisillemme, merkitsee paljon. Hyvien ihmisten kanssa on mukava tehdä tiimityötä ja vaikeatkin asiat saadaan sovittua helpommin.

2

Oikeudenmukaisuus

Epäreilut tavat tehdä töitä tai kohdella ihmisä eivät sovi työtapoihimme. Oikeudenmukaisuus ja suoruus kuuluvat myös asiakassuhteisiimme.

3

Laatu

Kaikessa mitä teemme tavoittelemme mahdollisimman korkeaa laatua. Strategian, ideoinnin, projektihallinnan ja tekemisen laadun heikkous näkyy nopeasti ja on lyhyt tie yritykselle.

Anna meidän auttaa löytämään yrityksesi uusi polku