KOULUTUKSET

Ota hetki oman asiantuntijuutesi vahvistamiseen.

Toimintaympäristön muutosvauhti vaatii jatkuvaa osaamisen valmennusta. Asiantuntijuus on jatkuvaa oppimista.

Kun luetaan julkaisuja yritysten kasvusta, puhutaan usein uuden markkinan valtaamisesta, kilpailijan ostamisesta, rahoituskierroksen onnistumisesta tai onnistuneesta kasvuinnovaatiosta. Kaikkien näiden kasvutarinoiden taustalla on rohkean johdon lisäksi osaava henkilöstö.

Useilla yrityksillä, etenkin suuremmilla, on omia henkilöstön valmennusohjelmia, joilla sekä edistetään että päivitetään ihmisten osaamista. Mutta aina tällaista ohjelmaa ei ole tai sisäisten uudelleen järjestelyjen päätteeksi aiemmat toimenkuvat ovat muuttuneet tai yhdistyneet. PK-yrityksissä päällekkäisroolit ovat yleisiä ja kuuluvat ikään kuin sisäänkirjoitettuna toimintaan.

On myös hetkiä, jolloin kaipaa tehokasta lyhyttä sparrausta oman ammattitaidon lisäämiseen. Pelkästään digitaalisen ympäristön muutostahti on niin hurja, että mukana pysyminen oman työn ohessa ei ole itsestäänselvyys. Digitaalisuus on tuonut uusia vaatimuksia myös perinteisille organisaatiomalleille, joissa toimivien ihmisten on hyvä ymmärtää muutosten syitä ja seurauksia. Toimintamallit markkinoinnissa, viestinnässä ja myynnissä ovat muutoksessa, eivätkä enää välttämättä selkeästi tunnistettavia.

Tällä hetkellä trendin huipulla on tekoälyn nopea kehitys ja sen vaikutukset niin markkinointiviestintään kuin muuhunkin liiketoimintaa. Tekijänoikeuskysymykset ovat sekä yrityksen että liiketoiminnan kannalta merkittäviä, sillä aineettomien oikeuksien omistajuussuhteet tulevat aiheuttamaan uudenlaisia juridisia prosesseja ja sopimuksia. Samoin markkinointiviestinnän tekijänoikeuskysymykset, jos tekoälylle on briefattu kuvan tekeminen, voiko briefin oikeudet omistaa ja kuka omistaa valmiin kuvan?

Olemme koonneet markkinointiviestinnän ja myynnin koulutusvaihtoehtoja, joiden kaikkien tavoitteena on tuoda erilaisia näkökulmia nopeasti muuttuvan toimintaympäristön vaikutuksista.

Koulutukset

NIS2 - direktiivi, mistä NIS2-direktiivissä ja kyberturvallisuuslaissa on käytännössä kyse?
alkaen 700,00 €
Tilaa
Luo omat verkkosivusi!
439,00 €
Lisää ostoskoriin
Viestinnän strateginen suunnittelu ja käytäntöjä ydinviestien rakentamiseen (2h)
69,90 €
Lisää ostoskoriin
Myynnin ja markkinoinnin yhteistyö – totta vai tarua? (2h)
69,90 €
Lisää ostoskoriin
Tehoa markkinoinnin yhteistyökumppanuuteen (2h)
69,90 €
Lisää ostoskoriin
Tekoäly liiketoiminnassa - juridinen näkökulma
alkaen 69,90 €
Tilaa